Ulkoilua paukkupakkasilla

Ihanaa, kun eteläänkin saatiin lunta ja pakkasta. Viileydestä nauttii erityisesti pörröinen koiramme. 

Turkoosia ja kultaa uudenvuoden vietossa

image

Uutta vuotta vietettiin isolla porukalla meidän luona. Koristelin illallispöydän männynnoksilla, joiden lomaan sirottelin kultaista paljettinauhaa ja turkooseja joulukuusenkoristeita. Kertakäyttöastiat (johtuen suuresta vierasmäärästä ja pienestä astia-arsenaalstamme), kynttilät ja servetit edustivat samaa sävymaailmaa ja seinälle tein turkoosi-kultaisen 2017-viirinauhan. image

Viedäkseni väriteeman mahdollisimman tappiin, pukeuduin itse turkoosiglitteriseen vintagemekkooni ja kultaisiin hääkenkiini. Koirakin sai turkoosin silkkirusetin kaulaansa. 😆

image

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2017! 💙

Ihana joulu maalla

image

Vietimme joulua ensimmäisen kerran ihka omassa maalaiskodissamme. Vaikka lumesta ei ollut tietoakaan, oli tunnelma silti jouluisen kodikas ja pyhä kaiken kaikkiaan onnistunut. Erityisen iloinen olin ensimmäisestä kunnon joulukuusestamme ja sen uusista ja uusvanhoista koristeista.

image

Löysin kuuseen vitosella laatikollisen vintagekuulia kylämme suloisesta kirppisliikkeestä. Valitettavasti tosin juuri suosikkini, vaaleanpunainen kuula särkyi muhkean kuusen kaatuessa välipäivinä! Onneksi muut koristeet säästyivät suuremmilta vaurioilta ja liian pieneen kuusenjalkaan asennettiin sittemmin lisäpaino, jotta joulupuu pysyy uljaasti pystyasennossa nuutinpäivään asti…

Koira ja kinkku -joulukortti

image

Viimevuotisten joulukorttiemme muusana toimi luonnollisestikin rakas koiranpentumme Muffe. Kortissa Muffe viettää joulua rusetti kaulassa (niinkuin todellisuudessakin teki) ja kinkkua innolla odottaen (mitä ei todellisuudessa saanut).image

Pikku piltti

Vauvakortti babykort

Vauvakortti ystävälle.

Nallekortti isoisälle

Nallekortti isoisälle

Nalleteema jatkuu myös vaarille tekemässäni kortissa. Piirsin kuvan vesiväritusseilla.

Nallekortti isälle

Nallekortti isälle

Tänä vuonna piirsin rakkaalle isälleni nalleaiheisen isänpäiväkortin.

Nalle isänpäiväkortti väriterapiaa-blogi

Previous Older Entries Next Newer Entries

Isabelle Pedersen

Kortteja ja muuta väkertelyä värihullun sunnuntaitaiteilijan ateljeessa

Remains of Today

Kortteja ja muuta väkertelyä värihullun sunnuntaitaiteilijan ateljeessa

Väripala

Kortteja ja muuta väkertelyä värihullun sunnuntaitaiteilijan ateljeessa

MEWKiD

Livet er for kort til å være grått

Nelliina

Kortteja ja muuta väkertelyä värihullun sunnuntaitaiteilijan ateljeessa

Keltainen kahvipannu

Kortteja ja muuta väkertelyä värihullun sunnuntaitaiteilijan ateljeessa

KemikaalicocktailKemikaalicocktail

Kortteja ja muuta väkertelyä värihullun sunnuntaitaiteilijan ateljeessa

Haukkuojan elämää

Kortteja ja muuta väkertelyä värihullun sunnuntaitaiteilijan ateljeessa

Kaikki Paketissa

Kortteja ja muuta väkertelyä värihullun sunnuntaitaiteilijan ateljeessa

Karkki

Elsa Billgrens blogg på ELLE.se!

Kortteja ja muuta väkertelyä värihullun sunnuntaitaiteilijan ateljeessa

MUITA IHANIA

Kortteja ja muuta väkertelyä värihullun sunnuntaitaiteilijan ateljeessa

ME made

Ninette Bahne

pyssel- och livsstilsblogg

Emmas Vintage

Kortteja ja muuta väkertelyä värihullun sunnuntaitaiteilijan ateljeessa

Tutuilla teillä, vierailla kaduilla

Kortteja ja muuta väkertelyä värihullun sunnuntaitaiteilijan ateljeessa

PTFU

Ai Karkkii!

Kortteja ja muuta väkertelyä värihullun sunnuntaitaiteilijan ateljeessa

Herra Puukenkä ja Neiti Räsymatto

Kortteja ja muuta väkertelyä värihullun sunnuntaitaiteilijan ateljeessa

Vaaleanpunaisia unelmia...

Kortteja ja muuta väkertelyä värihullun sunnuntaitaiteilijan ateljeessa

Vihreä talo - sisustusblogi

Kortteja ja muuta väkertelyä värihullun sunnuntaitaiteilijan ateljeessa

The Daily Think

Laura Quick's book The Quick Guide To Parenting is available to order on Amazon. A perfect gift for parents.

Magda piirtää

Kortteja ja muuta väkertelyä värihullun sunnuntaitaiteilijan ateljeessa

Turun Tilda

Kortteja ja muuta väkertelyä värihullun sunnuntaitaiteilijan ateljeessa

smART Class

Kortteja ja muuta väkertelyä värihullun sunnuntaitaiteilijan ateljeessa

Riuttala Old School

Kortteja ja muuta väkertelyä värihullun sunnuntaitaiteilijan ateljeessa

The Freelancer's Fashionblog

Kortteja ja muuta väkertelyä värihullun sunnuntaitaiteilijan ateljeessa

Cassie Stephens